24.12.2011 14:00

Joulunviettoa maailmalla


Yhdysvallat

Perinteinen jouluateria aloitti 24.päivän, kuusi koristeltiin muutamaa päivää aiemmin, eikä koristeissa säästelty: kauniista joulukuusesta näkyi tuskin oksaakaan koristeiden alta. Host perheeni oli katolinen, mutta koska
kirkkoon kuuluminen on tärkeämpää kuin se, mihin kirkkoon kuuluu, kävimme Metodistikirkossa. Lahjat avasimme samana iltana, eli 24 joulukuuta, vaikka yleensä tapana on odottaa seuraavaan aamuun. Paketteja on USA:ssa tapana antaa kasoittain; erään tuttuni olohuone oli lattiasta kattoon asti lahjapaketteja! Joulu on hyvin iloinen tapahtuma, kaikkia tulee auttaa ja kaikille tulee olla ystävällinen ja avulias. Useissa perheissä suuri osa
suvusta kerääntyy yhteen.

Jatta Heikkinen

Indonesia

Perheeni on kristitty. Meille joulu on juhla, joka jaetaan sekä perheen että ystävien kesken. Jouluyönä menemme perheeni kanssa kirkkoon ja jouluaamuna menemme sinne uudelleen. Usein toivotamme hyvää joulua,
indonesiaksi "selamat hari natal". Kotona naapurit tulevat meille perinteisesti toivottamaan hyvää joulua ja
nautimme kaikki yhdessä perheeni leipomaa kakkua. Indonesiassa suurin osa ihmisistä on kuitenkin muslimeita, eivätkä he juhli joulua, sillä se ei kuulu heidän uskontoonsa.

Simon Pratama Bayuaji

Albania

Albanian väestöstä suurin osa on muslimeja, joten joulun juhliminen ei ole kovinkaan yleistä. Joulun aikaan kauppojen ikkunoissa kuitenkin näkyy paljon erilaisia valoja ja koristeita johtuen siitä, että paikalliset odottavat innolla uutta vuotta. Albaniassa asuessamme vietimme joulua normaalisti kuten Suomessa -tosin ilman lunta ja joulukuusta!

Hans Sankila

Ranska

Ranskalainen joulu keskittyy kahteen asiaan: perheeseen ja ruokaan. Ranskassa joulu vietetään perheen kanssa ja uusi vuosi ystävien kanssa. Kuulun protestanttiseen kirkkoon eikä meillä ole tapana käydä joulukirkossa. Lahjat ovat tärkeitä. Se vaihtelee, annetaanko ne 24.päivä illalla ruokailun jälkeen vai 25.päivä aamulla. Tärkeä osa joulua on syöminen: jouluaattoon ja joulupäivään kuuluvat pitkät, monen tunnin ruokailut alkupaloista jälkiruokiin, viini on osa ateriaa. Suurin osa ranskalaisista kuuluu katoliseen kirkkoon. Heille tyypillistä on keskiyön messu, jonka jälkeen on iso ateria perheen kesken.

Sonia Santos-Porres


Thaimaa

Olen Buddhalainen kuten suurin osa Thaimaalaisista, joten me emme juhli joulua. Paikallisille kristityille joulu on kuitenkin suuri juhla ja sitä juhlitaan kristittyjen tuttavien kanssa yhdessä. Joulun sijaan me juhlimme Thaimaalaista uutta vuotta 13 -15 huhtikuuta antamalla toisillemme lahjoja. Erilaisia juhlia on paljon ja ne riippuvat siitä, missä päin maata asuu. Kansallisia juhlapäiviä ovat Songkran ja Loy KraTong.

Rintham Charupash

Jutun kokosi Jatta Heikkinen