+500 kontaktia ja 0 läheistä ihmissuhdetta

Lauri Petäjämäki | 27.02.2011 21:00

Helmikuussa yksi yleisimmistä keskustelunaiheista on varmasti ystävyys, koska kyseisen kuukauden aikana vietetään ystävänpäivää (14.2.). Luulen, että melkeinpä valtaosa maapallon ihmisistä tietää, mitä ystävyys on, mutta itselleni ainakin kysymys "mitä ystävyyden hoitaminen tarvitsee?" on usein vieras käsite.

Uskon, että jokainen ihminen tarvitsee läheisen ystävyyssuhteen, mutta uskon myös, ettei kukaan tarvitse montaa läheistä ystävää. Tutkijat sanovat, että ihmisen on mahdotonta ylläpitää läheistä ystävyyssuhdetta yli 3-4 ihmiseen samanaikasesti. Noinkin monen ihmisuhteen hoitaminen tarvitsee älyttömän paljon aikaa, ja jos aikaa ei anneta, on ystävyyssuhteen mahdontonta päästä syventymään.

Monet seurakuntanuoret miettivät kysymystä "miksi seurakunnassa on niin vaikea saada läheisiä ystäviä?". Olen käsitellyt tuota kysymystä tämän kuukauden aikana ja tullut siihen tulokseen, että syitä on monia, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Kirjoitan nyt vain yhdelle ihmisryhmälle - Sellaisille ihmisille, jotka ovat sosiaalisia, mutta eivät siitä huolimatta pysty muodostamaan syvää ystävyyssuhdetta seurakunnan nuorten kaveriporukoissa. Voin kirjoittaa myöhemmin toisenlaiselle ihmisryhmälle, mutta en halua sekoittaa kaikkia ihmisryhmiä tähän samaan tekstiin.

Voiko Facebook kertoa meille vastauksia?

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, Facebook voi johdattaa tälläisen ihmistyypin vastauksen äärelle. Vertasin monien kymmenien uskovaiseten nuorten ja ei-uskovaisten nuorten kaverilistoja. Uskovaisilla oli keskimäärin huomattavasti enemmän "kavereita" Facebookin mukaan kuin ei-uskovaisilla.

Uskovaisella nuorella on sen takia usein hyvin paljon kavereita Facebookin mukaan, koska hänellä on koulun ja harrastusten lisäksi seurakunta, jossa hän tapaa hyvin paljon ihmisiä. Kyllähän ei-uskovainen tapaa baareissa varmasti yhtä paljon ihmisiä kuin uskovainen seurakunnassa, mutta baari-kulttuurissa tutustuminen on kuitenkin erilaista.
No mitä tämän pitäisi meille kertoa? Ihmisellä voi olla 500 Facebook-kaveria, joista ei välttämättä yksikään ole oikeasti läheinen ystävä. Toisella ihmisellä taas voi olla muutama kymmenen Facebook-ystävää, joista suurimman osan kanssa hänellä on oikeasti läheinen ystävyyssuhde. Sillä ei ole mitään väliä, onko sinulla paljon vai vähän kavereita Facebookissa, mutta jos ihmisellä on monta sataa kaveria tällä nettisivustolla, eikä noista sadoista ihmisistä yhdenkään kanssa tunnu olevan oikeasti läheistä ystävyyssuhdetta, niin jokin ei täsmää.

Saatat olla seurakuntanuori, jolla on Facebookin mukaan satoja ystäviä, mutta todellisuudessa et tunne oikeasti olevasi läheinen yhdenkään kanssa noista ystävistä. Jos sinä kuulut tähän ryhmään, niin todennäköisesti voit sanoa yrittäneesi luoda syviä ystävyyssuhteita seurakunnassa, mutta et vain ystävysty kunnolla muiden nuorten kanssa. Fakta on kuitenkin se, että jos sinä pystyt luomaan satoja suhteita Facebookin mukaan arkipäivässä, sinun pitäis pystyä kyllä luomaan muutamia syvempiä ystävyyssuhteitakin. Vaikka noista sadoista Facebook-kavereista ei yksikään olisi sinun oikea ystävä, ne silti kertoo siitä, että sosiaalinen vuorovaikutus ei ole huonoin puolisi.

Sinä olet avoin ihminen, jos tutustut ihmisisiin, eikä siinä ole mitään väärää. Ei ole väärin olla avoin ihminen, joka on kiinnostunut tutustumaan jatkuvasti uusiin ihmisiin, mutta sinun täytyy välillä pysähtyä ja antaa aikaasi jollekin ystävälle. Jos et pysähdy kenenkään luokse, et ikinä saa luotua läheistä ystävyyssuhdetta kenenkään kanssa. Syvä ystävyyssuhde tarvitsee aikaa!

Kaveri vai ystävä?

Seurakunnasta uskovainen nuori yleensä löytää ystävät, joiden kanssa hän eniten viettää aikaa.On todella hieno juttu, jos löydät seurakunnasta ystäviä, mutta oma hankaluutensakin siinä piilee. Hankaluuksia voi olla seuraavanlaisia: seurakuntien nuorten kaveriporukat ovat usein hyvin suuria, jonka seurauksena voi olla vaikea luoda syvempiä ihmissuhteita, vaikka nuori olisikin sosiaalinen.

Uskovainen nuori usein kantaa huolta siitä, että hänen velvollisuutensa on olla kaikkien ystävä ja antaa ajastansa kaikille. Raamattu ei kuitenkaan sano, että uskovaisen tulisi olla kaikkien paras ystävä, Raamattu sanoo sen sijaan, että uskovaisen tulisi olla ystävällinen kaikille. (Matt.5:47)(Kol.3:12) Raamatun aikana ei tunnettu sanaa kaveri. Ystävällisyyttä pidettiin samana asiana tuona aikana kuin kaveruutta nyky yhteiskunnassa. Ystävällisyyden osoittaminen kaveriporukassa on sitä, että ihminen kysyy toiselta kuulumiset ja osoittaa välittämistä toista kohtaan.

Meille ystävyys-sana kuvaa kaveruutta läheisempää suhdetta. Kahden ihmisen välinen ystävyys taas on sitä, että viettää kunnolla aikaa toisen kanssa. Voi olla vaikka välillä hiljaa, mutta silti tuntee kommunikoivansa. Ystävyyden jakaminen on hetki, missä ihminen todella hengähtää. (Ap.t. 27:3) Ajattele, että Raamattu sanoo Jumalan ja ihmisen välisen suhteen olevan syvimmillään ystävyyttä. (Joh.15:15) (Jaak.2:23). Aivan samalla tavalla se on kahden ihmisen välillä.

Ajattele, että sä olet viettämässä aikaa kaveriporukalla, jossa on tuolla hetkellä vaikka 20 henkilöä. Teidän ilta kestää neljä tuntia ja sinä yrität antaa aikaasi kaikille tasapuolisesti yhtä paljon. Kuinka paljon sä voita antaa aikaa yhdelle? Vastaus: 12 minuuttia! On mahdotonta rakentaa syvempää ystävyyttä, jos antaa 12 minuuttia illassa toiselle. Sitä paitsi, mitä vanhemmaksi tulet, sitä vähemmän sinulla on aikaa viettää kavereiden kanssa, vaikka haluaisitkin.

Toinen vaikeus isossa nuorten ryhmässä voi olla se, että siinä yritetään luoda läheinen ystävyyssuhde sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei välttämättä ole mitään yhteistä. Ajattelemme, että meillä täytyy olla kunnon ystävyyssuhde koska ollaan samassa porukassa. Totuus kuitenkin on se, että kuviot on lyöneet meidät vaan samaan porukkaan. Sitten kun porukka hajoaa, niin ei todennäköisesti pidetä juurikaan kontaktia. Kaikista ei tarvi tulla meidän parhaita kavereita vaikka liikuttaiskin samoissa porukoissa.

Muista osoittaa ystävällisyyttä kaikille, mutta panosta joihinkin ystävyyssuhteisiin täysillä. Kaikista ei voi tulla sun ylimpiä ystäviä.

 

Edellinen artikkeli: Kurjat kuppilat