![]() |
Arvokas yhdysvaltalainen talousjulkaisu Forbes on julkistanut taas tässä viime vuoden lopussa TOP-listan maailman vaikutusvaltaisimmista ihmistä . Lista koostuu enimmäkseen poliitikoista ja yritysjohtajista, joilla on oikeasti konkreettista päätöksentekovaltaa ja huomattava määrä rahaa. Listaa lukiessa tulee helposti olo, että mitenköhän minä voin oikein vaikuttaa. Ei minulla ole samanlaisia resursseja, kun noilla miehillä ja naisilla. Tahtoa riittää, mutta yksi pieni 7 miljardin joukossa ei oikein rohkaise. Muutenkin kun netistä lukee neuvoja, miten yksilönä voi vaikuttaa, niin tulee vähän sellainen olo, että onko näistäkään nyt oikein apua. Yleisimmät neuvot koostuvat vinkeistä äänestää vaaleissa tai ottaa yhteyttä paikalliseen kansanedustajaan tai kunnallisvaltuutettuun. Ymmärrän jos monelle meistä nuorelle kyseinen tie kuulostaa aika turhalta. Asian eteenpäin vieminen tuollaisen koneiston kautta kuulostaa pitkäkestoiselta ja todennäköisesti koko "juttu " hukkuu paikallisen vaikuttajan papereiden väliin. Tai onko äänestämisellä väliä, kun ei siellä kukaan taida kuitenkaan pitää lupauksiaan. On tietenkin hyvä ymmärtää, että vaikuttaminen voi olla monen vuoden työ eikä tuloksia saada hetkessä, vaikka kärsimättöminä me tuloksia aina odotammekin.
Mitä se vaikuttaminen sitten on? Suomisanakirja.fi mukaan vaikuttaminen on: viestintää, jonka tavoitteena on muuttaa viestin kohteena olevan henkilön tai ihmisryhmän käsityksiä jostakin asiasta tai ilmiöstä. Muuttuneet käsitykset voivat johtaa viestijän tavoittelemiin muutoksiin.Toisin sanoen vaikuttamisen kautta joku "vaikuttaja" yrittää siirtää omia arvojaan tai mielipiteitään toiseen henkilöön, joka on ennen ajatellut toisella tavalla. Kyseistä prosessia ja arvojen välitystä voitaisiin kutsua vaikuttamiseksi.
No miten sitä sitten voisi vaikuttaa? Kaikki ovat tietenkin kuulleet, että "yhdessä me voimme" tai että suurista määristä pienistä teoista syntyy muutos suuremmallakin tasolla. Näihin repliikkeihin varmaan monet ovat jo kyllästyneet. Mutta kyllähän ne totta ovatkin. Jos kaikki kierrättäisivät jätteet oikein tai ottaisivat sähkölaitteet pois päältä ennen kuin lähtevät pois kotoota ympäri maailmaa, niin varmaan ihmeitä saataisiin aikaa. Ja jonkunhan senkin pitäisi aloittaa. Mutta jos me halutaan mennä ihan vaikuttamisen ytimeen, niin meidän pitää miettiä, että millä keinoin me saadaan ihmiset toimimaan näin. Ihmiset eivät tuosta vain ala kierrättämään jätteitä, vaan se pitää jotenkin ilmaista hänelle. Se on syvimmiltään juuri vaikuttamista. Tätä vaikuttamista voi tehdä monellakin tavalla. Sitä on olemassa hyvää ja huonoakin vaikuttamista. Manipulaatio ja hypnoosi ovat varmaan hyviä esimerkkejä huonosta vaikuttamisesta, joilla yritetään saada ihmiset toimimaan halutulla tavalla. Mutta kyseinen vaikuttaminen ei ole tehokasta, koska sen vaikutus jää pinnalliseksi ja pahimmassa tapauksessa vain satuttaa toista. Viherarvoja eteenpäin vievät yleensä vaikuttavat maalaamalla uhkakuvia synkästä tulevaisuudesta, jos ei aleta nyt toimia. Poliitikot vaikuttavat lupauksilla paremmasta tulevaisuudesta ja menestyksestä. Mainostaja yrittää vaikuttaa kuluttajaan, jotta tälle tulisi sellainen olo, että hän ei voi elää ilman kyseistä tuotetta. Myös me blogistit yritämme vaikuttaa lukijoihimme. Jokainen blogi on tietynlainen kannanotto tai mainostus, jolla yritetään saavuttaa jotain. Tietyllä levelillä meidän koko elämämme on vaikuttamista. Arkipäivän pienet teot vaikuttavat toisiinsa ja toisiin ihmisiin, kuten mailin lähettäminen tai siivoaminen.
Varmasti vaikuttamisen muoto on riippuvainen siitä, minkä puolesta halutaan vaikuttaa. Jos halutaan vaikuttaa pieniin ihmisryhmiin, niin läheiset ihmissuhteet on
nostettu parhaimmaksi keinoksi vaikuttaa. Olla toista ihmistä lähellä ja kuunnella vastapuolta on ratkaisevaa. Näyttelemiselle ei ole sijaa, kun yritetään vaikuttaa muutaman ihmisen elämään. Näyttelemisellä vaikuttaminen on silloin aika näkyvää ja jos tuloksia tulisikin, niin sehän olisin vain valetta ja puhdasta vaikutelmaa, jolla ei ole pohjaa. Vaikuttamisen perusta on olla oma itsensä virheineen. Se on sitten varmaan eri asia, että voiko tänä päivänä näyttää heikkoutensa vaikka koulussa tai työpaikalla, missä vaaditaan huippusuorituksia ilman epäonnistumisia. Ihmisestä on tullut vain puhdasta työvoimaa, joka toimii "koneellisen" täydellisesti. Mutta eiköhän tässäkin ole yksi syy vaikuttaa. Me voidaan kattoa ympäristöämme ja surkutella, kuinka maailma on paha ja maalata pimeää tulevaisuutta. Miksei se ennemmikin rohkaise meitä ja anna motivaatiota vaikuttaa muutosta? Kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että me vaikutetaan sellaisten asioiden puolesta, joilla oikeasti on merkitystä. En usko, että täytyy kuulua Forbes-lehden TOP-listalle, jotta voi vaikuttaa. Aito ja vilpitön ihminen päämäärällä ja mittavalla kärsivällisyydellä varustettuna voi saada suuria aikaan sukunimestä riippumatta. Ei ehkä koskaan maailmanlaajuisessa mittakaavassa, mutta ainakin omassa ympäristössään. Eikö se riitä vai?
-Paavo
Kiitos
Kiitos Paavo, todella ajatuksia herättävä kirjoitus.