![]() |
Kaikki ovat jo kuulleet kuinka Suomi on maailman paras maa. Arvostettu yhdysvaltalainen uutislehti Newsweek rankkasi Suomen maailman parhaimmaksi maaksi tutkimuksessa, jossa etsittiin vastausta kysymykseen: "Jos syntyisit tänään, mikä maa tarjoaisi parhaan mahdollisuuden elää tervettä, turvallista, suhteellisen varakasta ja nousujohteista elämää?" Tutkimuksessa käytettiin viittä mittaria listatessa maat oikeaan järjestykseen. Koulutus, terveys, elämänlaatu, taloudellinen dynaamisuus ja poliittinen ympäristö. Tuloksen julkistettua ja etenkin näin arvovaltaiselta tasolta kuten Newsweek nosti ainakin minun kansallisylpeyttä ja isänmaallisuutta. Sain kunnon syyn olla ylpeä omasta kotimaastani. Ja mikä parasta? Ruotsi hävisi meille jääden kolmannelle sijalle.
Tästä innostuneena uskallan sanoa, että ei me suomalaiset ihan turhia taideta ollakaan. Newsweekin mukaan paras paikka syntyneelle lapselle koko maailmassa on Suomi. Kelaa sitä! En tiedä miksi me suomalaiset ollaan aina oltu niin vaatimattomia ja itsemme vähättelijöitä paitsi savolaiset tietenkin? Joku sanoi, että se johtuu siitä että ollaan oltu vuosisatoja vieraan vallan alla. Välillä kumarreltu länteen ja myöhemmin itään päin. Tämän seurauksena syntyi langennut ja alistunut suomalaisidentiteetti. Mieti nyt suomalaisurheiljoitakin. Jokaisessa haastattelussa he sanovat yrittävänsä parhaansa ensi kisassa ja katsovan mihin se riittää. Menestyksellä ei ole väliä kunhan on yrittänyt kaikkensa. Samaan aikaan joku tuntematon ja "neverheard" jenkkiurheilija sanoo: "mä tulin voittamaan kultaa, eikä muulla ole mitään merkitystä". En tietenkään halua mitään "jenkki mentaliteettia" Suomeen, mutta eipä sitä omaa olemassaoloa aina tarvitsisi anteeksi pyydellä. Me tarvittaisiin hieman lisää niitä Seppo Rätyjä ja Kekkosia, joille mikään haaste ei ole ylitsepääsemätön.
Loppujen lopuksi kaikki on kuitenkin taas hyvin. Iltasanomien oli pakko ilmoittaa Newsweekin toimitukselle, että listauksessa on tapahtunut virhe. Toimitus on sekoittanut Sveitsin ja Suomen pisteet, jolloin Sveitsi nousisi maailman parhaaksi maaksi Suomen tippuessa toiselle sijalle. Kansainvälisissä nettikeskusteluissa joku tokaisikin jo vitsikkäästi: "Suomi taas kerran itse pilasi omat mahdollisuutensa" ja toisaalla "miksi suomalaiset ei osaa silloinkaan olla hiljaa, kun kyseessä on oman maan etu?" Itse sanoisin, että onpa hienoa, kun IS taas kerran turvautuu rehelliseen ja aina niin luotettavaan uutiskerrontaan. Senhän he osaavat, voisi joku pilke silmäkulmassa sanoa. Tänään kuulin myös kuinka yhdysvaltalainen suosikkijuontaja Stephen Colbert pilkkasi lopputulosta:
"Siis onko tämä joku vitsi? Miten Suomi voisi olla maailman paras maa? Suomi on maa, jonka vaakunassa leijona puukottaa itseään päähän. Sekään ei halua asua Suomessa. Tulokset perustuvat aivan turhiin asioihin kuten koulutukseen, elämänlaatuun ja terveyteen. Kansalaiset, ei ole mikään salaisuus, että Yhdysvallat on maailman paras valtio. Me keksimme autot, me keksimme television. Me keksimme myös omakehun!"
Tämä oli tietenkin koominen tv-ohjelma, mutta me suomalaiset otamme tällaiset tietenkin tosissaan. Silti suomalainen nöyryys joutuu nyt koetukselle. Nimittäin Newsweek ei suostu myöntämään tehneensä laskuvirhettä, vaan pitävät Suomea edelleen maailman parhaimpana maana, pitkästä talvestaan huolimatta. En tiedä käykö tämän sinun omatuntosi yli, mutta itse olen jo niin paatunut, että otan siitä kaiken irti. Eli nyt olisi korkea aika oppia olemaan vilpittömän onnellisia siitä keitä me ollaan. Ulkoministerimme Alexander Stubb totesi:
"Tämä on vuoden paras uutinen, aivan mahtava juttu! Me suomalaiset olemme välillä maailman itsekriittisintä kansaa, mutta toivon, että nyt me kaikki voimme olla ylpeitä ja vilpittömän iloisia tästä saavutuksesta. Jokainen voi kulkea eteenpäin ajatellen, että kyllä ne meistä maailmalla myönteisesti ajattelee."
Haluankin sanoa, että ollaan oikeasti iloisia ja ylpeitä omasta kodistamme. Suomi on maailman paras maa ja siitä saa oikeasti olla kiitollinen. Jumala on antanut meille aivan mahtavan mahdollisuuden elää täällä ja syntyminen maahan nimeltä Suomi on kiitoksen arvoinen asia. Uskovina ei tietenkään saa olla melkein mistään ylpeitä. Mutta ajattele sitten vaikka sillä tavalla, että Jumala on antanut meille tämän maan ja siten ole ylpeä siitä kuinka hyvä Jumala meillä on. Me muut yritetään tulla sitten perässä. Aina me mietitään mihin päin maailmaa muuttaisi ja missä viettäisi loppuelämän. Mutta hei! Parempaa maata ei voisi olla olemassa. Eat that Stephen!
-Paavo