Kevät on kasvun aikaa. Kesää kohti ollaan menossa, ja on mielenkiintoista seurata, kuinka luonto herää eloon ja rupeaa alkutakkuilun jälkeen pursuamaan vihreää niin kovalla vauhdilla, ettei silmä pysy perässä. Keväällä tekee myös mieli istuttaa yhtä sun toista omaan puutarhaan. Joskus varkkina ja teininä en voinut kuvitellakaan kamalampaa kuin puutarhassa kykkiminen, mutta liekö syynä karttunut ikä vai omakotitalosta kerrostaloon muuttaminen, kun mieli on muuttunut täysin. Heti päivän pidetessä rupean haaveilemaan porkkanan ja pinaatin ja vastaavan istuttamisesta ja alkusyksyn marjastuksesta(!). Tänä vuonna on suuresti turhauttanut se, ettei kerrostalo yksiööni kuulu edes parveketta. Ikkunalaudalle voi laittaa niin rajoitetusti kasveja...

Onpa tuonne parvekelaatikkoon (ikkunalautalaatikkoon?) kuitenkin löytynyt jotain kasvatettavaa. Innoissani laitoin siemenet multaan ja vettä päälle. Ei sitten muuta kuin päivittäin vilkuilemaan, mikä on tilanne. Osa kasveista iti hurjan nopeasti, jo parissa päivässä oli pläntti täynnä sirkkalehtiä. Basilikaa sai odottaa vähän pidempään, minttua ei näy vieläkään. Vähän rupeaa usko niiden siementen kasvuun horjumaan, vähän kuin koko kesän tuloon tänä vuonna. Vaan tuli se kesä Joensuuhunkin, tällä viikolla on ollut lämmintä ja yksi päivä töihin pyöräillessä huomasin, että puut viheriöi niin kuin laulussa sanotaan.

Kasvua on - ainakin toivottavasti - myös jokaisen uskovan elämässä. Välillä tulee talvikausi, jolloin mitään ei tapahdu, mutta sen jälkeen seuraa kevät ja uusi kasvu. Meitä ihmisiä on moneksi, joten kasvutapojakin on erilaisia, aivan niin kuin kasveilla. Itselläni oli elämässä eräänlainen talvi, mutta onneksi on pari vuotta saanut elää kevättä. Olen ollut vähän niin kuin basilika, joka alkuun muhi siellä mullan alla piilossa, mutta päästyään valoon kasvaa vauhdilla. Kasteluvettä ja ravinteita tulee seurakunnasta ja hetkistä, jolloin itsekseen kohtaa Jumalaa. Tällä hetkellä on vettä oikein ekstra paljon, kun saa olla töissä seurakunnalla, hyvän ilmapiirin ja rukouksen ympäröimänä.

Täytyy toivoa, ettei käy niin kuin vihanneskrassille, joka kasvaa kyllä ihan mieletöntä vauhtia, mutta nuupahtaa siitä äkkiä. Ja ikävä kyllä on niitä minttujakin, jotka ei meinaa millään itää. Mutta ehkä nekin vielä sieltä tulevat esiin, ovat sitten niitä ihmisiä, joilla kestää pitkään ottaa Sana vastaan.

Nautitaan kaikki siitä kasvusta, jonka Iskä meille antaa.

PS. Kyllä sitä pääsee ihan oikeaan puutarhaankin tonkimaan, seurakunnassa on monia mummoja, joita olen lupautunut auttamaan =D