Joskus kun istumme kahvilassa, norkoilemme kotona, vietämme lounastaukoa koulussa, kuuntelemme seurakunnassa puhetta tai missä milloinkin, alkaa päämme yllättäen täyttyä kaikenlaisista haaveista ja toiveista liittyen elämään. Blogini otsikko liittyy tähän kokemukseen. Kutsun niitä suuria haaveita ja toiveita nimityksellä suuret tossut.

Monesti arki kuitenkin jatkuu kuten ennenkin. Suuret tossut jäävät ajatuksissa komeron ylähyllylle odottamaan seuraavaa haaveiluhetkeä.

Aina välillä olen yllätyksekseni kuullut jostakusta henkilöstä, joka ei ole jättänyt suuria tossujaan haavemaailmaan vaan on pistänyt ne jalkaan ja ruvennut astelemaan niillä - tosin hölskyen. Ne ovat niitä tietokoneneroja, erilaisia julkkiksia, rauhanneuvottelijoita, lähettejä ja muita sellaisia, jotka tekevät merkittäviä asioita tässä maailmassa ja saavat paljon aikaan. Mikä saa heidät ottamaan ne hölskyvät tossut käyttöön? - Mielestäni vastaus on siinä, että heidän edelliset tossunsa ovat alkaneet puristamaan varpaita. Se elämä, mitä he ovat eläneet, ei ole enää kelvannut heille vaan he ovat alkaneet haluamaan enemmän.

Mutta entä me? Ollaanko tyytyväisiä siihen, että suuret tossut jää haaveilumaailman kohteeksi vai halutaanko ottaa ne käyttöön?

Mulle on tullut tämä kysymys monesti esille elämän aikana. Joskus olen ollut ottamatta suurempaa tossukokoa vastaan eri syistä. Joitakin kertoja olen unohtanut riskit ja sen epämukavan ”hölskyn tunteen” ja ottanut tossut käyttöön. Yksi näistä kerroista oli se, että lähdin lähetystyöhön. Se oli suuri askel, joka merkitsi luopumista monista itsestään selvistä asioista arjessa (esim. perheen ja ystävien lähelläolo, oma kieli, tuttu kulttuuri, lempiskeittipaikat, jne.). Just suuret tossut kuvaa mielestäni parhaiten Jumalan suunnitelmia meidän elämäämme varten. Hänen suunnitelmansa ovat paljon suurempia kuin mitä voisimme itse kuvitella tekevämme... mutta yllättäen käy kuitenkin niin, että kun astumme niihin ylisuuriin tossuihin, niin sen missä me jäämme vajaaksi, Jumala täyttää.