Yhtyeen perusti vuonna 1987 joukko gospelmusiikin parissa jo pitempään toimineita muusikoita. Tällä hetkellä EXITin kokoonpanoon kuuluu monenlaista taitajaa.
Pekka Simojoki, laulu
Timo Luoto, lyömäsoittimet
Matti Puttonen, kosketinsoittimet, laulu
Timo Jouppi, basso, laulu
Jari Levy, kosketinsoittimet, laulu
Jarkko Jouppi, kitarat, laulu
Markku Perttilä, kitarat, laulu
Tekniikasta vastaa tuttuun tapaan Juha Merikallio yhdessä Juha Lehtimäen, Antti Puurulan ja Tero Ruotsalan kanssa.
Yhtye on pitänyt näiden 20 vuoden aikana yhteensä lähes 800 konserttia. Konserttimatkoja EXIT on tehnyt Suomen lisäksi Eestiin, Saksaan, Ranskaan, Venäjälle, Ruotsiin, Unkariin ja Hollantiin. EXIT tunnetaan tarttuvista melodioistaan ja maanläheisistä teksteistään. Lauluissaan yhtye pyrkii tuomaan ikivanhan evankeliumin tämän ajan kielelle. EXITin musiikki soi yli kirkkokuntarajojen ja bändin yleisö muodostuu hyvin eri ikäisisitä kuulijoista.
EXIT on näiden vuosien aikana julkaissut 12 äänitettä:
EXIT 1989,
Kello käy 1990,
Paljain jaloin 1992,
Tänne saakka on tultu 1994,
Pellavaa ja purppuraa 1997,
Keskeneräinen 1999,
Karavaani kulkee 2002
Hymni 2003
Cecilia 2005
Sateen kohinaa 2007
Tienviittoja 2008 (DVD+CD, 20v juhlakonsertti)
Armo tuli kylään 2010
Tammikuussa 2005 Exit julkaisi singlen "Miksi näin?" Aasian katastrofin uhrien auttamiseksi. Yhtye on julkaissut myös englanninkielisen kokoelman Writing on the Wall 1995 ja musiikkivideon 'Mitä rakkaus on?' 2002. Kaiken kaikkiaan Exitin levyjä on myyty yhteensä jo yli 80 000 kappaletta. EXIT toimii edelleen läheisessä yhteistyössä Suomen Lähetysseuran kanssa.
Keikkatilaukset ja yhteydenotot: Pekka Simojoki, puh. 0500-301 649 simojoki(at)dlc.fi