



Tiina Lehtinevan kirjoittama Piparminttupoika -romaani on mielestäni etenkin nuorille tytöille suunnattu valoisa kasvutarina. Se kertoo 19-vuotiaasta Lotasta, joka voittaa vaikean sairauden ja on alkamassa rakentaa elämäänsä uudelleen.
Sairaalassa hän tutustuu hieman vanhempaan Jooaan, joka vie hänen sydämensä. Hän ei aluksi uskalla uskoa todeksi, että Jooa voisi pitää hänenkaltaisestaan tytöstä. Pikkuhiljaa uteliaisuus ja luottamus kuitenkin voittavat pelon. Sairaalasta päästyään Lotalla on vastassaan paljon haasteita, mutta hän löytää uusia ystäviä ja Jooan, jotka tukevat häntä matkalla kohti uutta elämänvaihetta. Kirjassa nousevat esille teemat kuten yksinäisyys, pelkojen voittaminen, toivo ja rakkaus.
Lehtineva osaa kuvata hyvin haasteita ja pelkoja, joita vakavan sairauden jälkeen voi kohdata. Hän osaa pureutua myös hyvin 19-vuotiaan nuoren tytön maailmaan. Aikamedia valitsi Lehtinevan vuoden 2011 kirjailijaksi. Hän ottaa kissan pöydälle ja käsittelee romaaneissaan vaikeita aiheita. Häneltä on ilmestynyt myös aiemmin romaani nimeltä Älä itke enkeli, jossa hän tarttuu vakaviin aiheisiin kuten kuolemaan ja nuorten väkivaltaan. Lehtineva on kirjoittanut myös 5-osaisen Unelmien Talli -romaanisarjan.
Karoliina Karjalainen