



Kutless on kristillinen rock bändi, joka on lähtöisin Portlandista, Oregonin osavaltiosta, Yhdysvalloista. Bändi on tunnettu nykyisellä nimellään vuodesta 2001 lähtien.
Kutlessiiin muodostavat; Jon Micah Sumrall (solisti, kitara, piano), James Mead (kitara, taustalaulut), Jeffrey Gilbert (rummut), Dave Luetkenhoelter (basso), sekä Nick DePartee (kitara, taustalaulut).
Ylistysmusiikki ei ole koskaan huono asia, mutta välillä mietin, onko tarpeen jokaisen eri artistin/yhtyeen tehdä oma ylistys cd, vai onko kyseessä enemmänkin myyntikikka? Kuitenkin Kutlessin toisen ylistys cd:n,"It is well", kohdalla on kyseessä sydämen asenteesta. Ja onhan hyvä, että ylistysmusiikkia edustetaan eri genreissä. Tämä levy on oiva lisä musiikki kokoelmaan sellaiselle henkilölle, joka pitää hiukan rajummasta musatyylistä.
Vaikka jokainen levyn biisi ei täysin uponnutkaan omaan makuuni, niin kuitenkin löysin muutamia helmiä; esim. raita 5 "What faith can do" on loistava älä-anna-periksi-tyylinen laulu ja tutusta ylistyslaulusta "Hungry" Kutless on onnistunut tekemään omannäköisensä ja raikkaan version.
Kaikinpuolin levy on hyvin hiottu, muusikot tekevät loistavaa työtä ja sovitukset ovat kohdillaan. Tarkastellen hengellistä puolt täytyy sanoa, että anti on hyvä. Laulut ovat sanomaltaan selkeitä, nostattavia ja Jumalaa korottavia. Sitähän kristillisen musiikin tulisikin olla.
Niina Kiviniemi